keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Kolmen suklaan juustokakku


Kolmen suklaan juustokakku

1 pötkö Domino tai Oreo -täytekeksejä
70 g voita 
9 liivatelehteä 
130 g valkosuklaata
130 g maitosuklaata
130 g tummaa suklaata
0,5 dl sokeria
6 dl kermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa

Murskaa keksit ja sekoita sulatetun margariinin kanssa tasaiseksi. Peitä irtopohjavuoan (24 cm) pohja leivinpaperilla ja tasoita keksiseos vuoan pohjalle. Laita liivatteet kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata suklaat kolmessa kulhossa. Jaa tuorejuusto tasan kolmeen osaan ja sekoita jokaiseen sulaan suklaaseen oma osansa.
Liuota liivatteet noin desiin kiehuvaa vettä. Kaada 1/3 liivatenesteestä ohuena nauhana koko ajan sekoittaen yhteen suklaatuorejuustoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Tee samoin myös kahdelle muulle seokselle. Lisää 1/3 kermavaahdosta jokaiseen suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi.
Kaada täytteet vuokaan kerroksittain. Selkeiden raitojen aikaansaamiseksi kannattaa kakkua pitää kylmässä noin viisi minuuttia kerrosten lisäämisen välillä. Laita kakku hyytymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli. Koristele haluamallasi tavalla.

Hmm, ei nyt mennyt ihan niinku strömsössä. Vaikka oon tehny tätä kakkua useamman kerran, niin siitä huolimatta onnistuin sähläämään kerrosten kanssa. No, aina ei voi voittaa ja eipähän se tietty makuun vaikuta jos kerrokset vähän epätasaisia ovatkin.

♥.Lina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti